maanantai 26. tammikuuta 2015

Blogistanian Finlandia 2014 ja pikkuisen Globaliakin

Blogistanian Finlandia on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Ehdolle saa asettaa vuonna 2014 julkaistuja romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Lisäksi kirjabloggaajilta järjestyvät Blogistanian Globalia (käännöskirjat), Kuopus (lasten- ja nuortenkirjat) sekä Tieto (tietokirjat).

Homma toimii niin, että bloggaaja voi asettaa ehdolle enintään kolme kirjaa, jotka on lukenut, ja joista on kirjoittanut blogiinsa. Kutakin kisaa hoitamaan valittu bloggaaja laskee sitten pisteet ja julistaa voittajan.

Itse osallistun tänä vuonna täysillä vain Finlandian äänestykseen ja yhden kirjan verran Globaliaan. Tein nimittäin vihdoin tilinpäätöksen viime vuoden lukemisistani (saldo 137 teosta) ja totesin valintojeni painottuneen ihan väärin Blogistanian kilpailuja ajatellen.

Blogistanian Finlandiaan kelpaavia kirjoja olen ehdin, hyvistä aikomuksistani huolimatta, lukea ajoissa vain 17. Osapuilleen kaikki olivat hyvä lukukokemuksia, jokainen omalla tavallaan. Kuuden kärki erottui silti aika selvästi joukosta, samoin numero uno. Siihen loppuikin helppo osuus! Pitäisikö nostaa pisteille värisyttänyt genreromaani vai ajatteluttanut novellikokoelma? Pitkällisen päänraapimisen jälkeen tulos on tämä:

1 piste: Riina Katajavuoren Wenla Männistö
Poikkeuksellisen mehukasta kieltä juhliva romaani tihkuu elämää. Ansiokas päivitys tekee kunniaa Kivelle.

2 pistettä: Jari Järvelän Särkyvää
Kitkerä huumori ja kepeä ote kerrontaan nostavat tarinan keski-ikäisen miehen angstista keskinkertaisen yläpuolelle.

3 pistettä: Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät
Syvästi inhimillinen ja älykäs teos, ja samalla koukuttavaa, kiehtova lukukokemus. Ehdottomasti vuoden paras uusi kotimainen minulle. Hassua olla näin tismalleen samaa mieltä virallisen Finlandian kanssa... mutta minkäs teet. Valtonen vakuutti täysin.

Blogistanian Globalia-kelpoisia kirjoja olen lukenut laskujeni mukaan viisi. Melkein jo ajattelin jättää kokonaan äänestämättä, koska vahvasti epäilen vuoden parhaan käännöskirjan jääneen minulta löytämättä... mutta pitkäaikainen fanitus velvoittaa. On nostettava tässäkin yhteydessä esille suosikki, jonka kirjoista olen nauttinut kerran toisensa jälkeen. Siis

3 pistettä: Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet

Finlandiaa isännöi Kirjavinkit ja Globaliaa Kirsin Book Club. Ei muuta kuin voittajia jännäämään! 

torstai 22. tammikuuta 2015

Kaksi scifikirjaa jotka alkavat ällällä

Kuva voisi liittyä löyhästi aiheeseen mutta ei. Originaali täällä.

Tänä vuonna ovat toistaiseksi lähes kaikki hyvät suunnitelmani menneet metsään. Haastavaksi heittäytyneen työelämän ohella ovat arkea elävöittäneet mm. hajonnut auto, häijy sairastuminen ja keittiöön muuttanut muurahaisperhe. Eihän kerrostaloissa pitänyt olla muurahaisia?

Ja lankakin loppui kesken sukkaparin, himputti.

Noh, oikein tahallani teen edes yhden suunnittelemani asian, eli kirjoitan John Scalzin kirjasta Lock in, joka tuli itse asiassa luettua jo viime vuonna.

Samaan syssyyn saa pienen mainospalan Nnedi Okoraforin Lagoon, ainoa tautivuoteella loppuun saamani kirja.  

***

John Scalzi oli minulle ennestään tuttu lähinnä Old Man's War -sarjasta. Kun Lock in tuli vastaan lentokentän kirjakaupassa, ostin uutuuden epäröimättä. Scalzin kieli ei päätä huumaa, eikä henkilökuvien syvyydellä voi kehua... mutta hän kirjoittaa sellaista perinteisellä tavalla toimivaa scifiä, joka on useimmiten minun makuuni.

Resepti on simppeli: perustuttu maailma, pari spekulatiivista ideaa ja muutama selkeä hahmo. Lisätään reilu tujaus moraalisfilosofista ristiriitaa. Kääritään suoraviivaiseen toimintajuoneen.

Tämän romaanin kohdalla maailma on lähitulevaisuuden USA ja spekulatiiviset ideat liittyvät uuden viruksen jälkiseurauksiin ja inhimillisen tietoisuuden luonteeseen. Keskeisin hahmo, minäkertoja Chris, on FBI:n agentti ja niin selkeä että hampaita särkee.

Mitä moraalisfilosofiseen pähkäilyyn tulee... Lock in kuvaa tilannetta, jossa yli puolitoista miljoonaa amerikkalaista kärsii eräänlaisesta täydellisestä halvaustilasta. Teknologia mahdollistaa kuitenkin virtuaalisen kommunikoinnin ja jonkinlaisten etäläsnäolon lukkotilasta huolimatta. Mutta kuka saa hoitoa ja kuinka kauan, ja kuka sen kaiken maksaa? Jokainen Yhdysvaltojen politiikkaa edes silmänurkastaan seurannut tietää, että terveydenhuollon kustantaminen on siellä vielä kinkkisempi poliittinen ongelma kuin meillä. Täällä riidellään lähinnä siitä kuka ja miten terveydenhuoltoa suomalaisille järjestää; USAssa keskustellaan vieläkin siitä, pitäisikö sitä muka olla tarjolla kaikille kansalaisille.

Kuten Lionel Shriverin Jonnekin pois (huomattavasti raskaampi ja syvempi eikä ollenkaan spekulatiivinen), myös Lock in havahdutti muistamaan, että moni asia on suomalaisille kauhean helppoa. On se vaan aika luksusta kun saa natista lähimmän terveyskeskuksen puuttuvaa yöpäivystystä tai, herranjessessentään, tunnin jonotusta labraan.

Scalzin keksimän asetelman myötä aloin miettiä, mahtaisiko meidän järjestelmämme kestää vastaavan katastrofin. Vaikkapa 20 000 neliraajahalvausta lisää parissa vuodessa?

Sitten aloin miettiä, että ehkä väestön ikääntyminen yhdistettynä julkisen talouden rapautumiseen on vastaava katastrofi.

Onneksi se on hitaampi katastrofi.

Toisaalta, Scalzin kirjassa kaikki eivät sairastu, eivätkä kaikki sairastuneet halvaannu. Vanheneminen taas... sen voi välttää vain kuolemalla nuorena.

Cory Doctorowin ajatuksia kirjasta voi lukea täältä.

***

Nnedi Okorafor teki aikanaan vaikutuksen romaanilla Who Fears Death, ja kun Liina vielä kehaisi uutta Lagoonia, hommasin sen e-kirjana.

Lagoon on vähintään yhtä mainio (spefi)romaani kuin Lock in. Tai jos olen ihan rehellinen, se on lukukokemuksena hienompi. Lagoon on vähän sekava ja usein hämmentävä ja jättää asioita auki... mutta se on myös yllätyksellinen, raikas, kielellisesti kiinnostava ja jää luultavasti mieleen.

Alku tempaisee heti mukaansa:
She slices through the water, imagining herself a deadly beam of black light.
Jos yhtään tykkää teemasta alienit-laskeutuvat-maapallolle, kannattaa lukea Lagoon.  Tässä muukalaiset laskeutuvat vaihteeksi Afrikkaan, eikä Afrikka ole ollenkaan sellainen kuin kirjoissa tavallisesti. Ei siis Minun Afrikkani vaan ihan jonkun muun Afrikka. Eksoottinen paikka eksoottisille vieraille.

Pidin erityisesti nälkäisestä maantiestä. Pidgin-englanti tuotti aika ajoin tuskaa.

Michael Ann Dobbs on kirjoittanut tästä tarkkanäköisen arvion.

***

Tällä hetkellä luen (taas) vain lohtukirjaani. Austen ei petä. Varmaan Elizabeth ja Darcy saavat taas toisensa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Alan Bradley: Piiraan maku makea ja e-kirja Hesarilta




Hesari tarjosi äskettäin viikon kirjana Bradleyn dekkarin Piiraan maku makea. Kirjalla on hieno nimi (siis sellainen jonka tunnistan ja muistan), ja päädyin kokeilemaan uutta kirjanhankintakanavaa.

***

Hesari on nimittäin jo jonkin aikaa sitten kehitellyt uuden palvelun: HS-kirjaston. Digilehden tilaajat saavat ilmaiseksi luettavakseen yhden kirjan viikossa. Kirja on luettavissa 30 päivää. Laajemmista valikoimista pääsee nauttimaan jos maksaa kympin kuukausimaksun.

Mikään aiemmin ilmaiseksi tarjottu kirja ei ole tuntunut tarpeeksi välttämättömältä onnelleni, että olisin ryhtynyt niinkin pelottavaan hommaan kuin uuden digitaalisen palvelu-sovellus-klikkaa-tästä-kauhistuksen testaamiseen, mutta Bradleyn Piiraasta on ollut kovasti positiivishenkistä juttua mm. Kirsin ja Katjan blogeissa... Piti sitten kokeilla, sekä kirjaa että kirjastoa.

***

Piiraan maku osoittautui oikein mainioksi.

Rapistuvan kartanon kuopus Flavia de Luce on lystikäs nuori neropatti. Hän riitelee sisartensa kanssa, opiskelee itsenäisesti kemiaa ja selvittää toki murhankin kun sellainen perheen riesaksi ilmaantuu.

Koko kirjan mielenmaisemassa on jotain viehkoa. Ehkä miljöö (huokuu mitä klassisinta kultaisen kauden brittidekkaritunnelmaa), ehkä henkilökuvaus (tyyliteltyä mutta älykästä), ehkä Flavia itse. Ihan kuin Margery Allingham olisi kirjoittanut Suvi Kinoksen? Ehkä ei. Flavia on yhtä aikaa tutuntuntuinen ja omaperäinen. Raikas tapaus.

Kaikkiaan hieno hyväntuulendekkari.

***

Mitä HS-kirjastoon tulee: mikä ettei.

Kirjan latautuminen tosin kesti kauemmin kuin yleensä, ja kirjaa junassa iPadilla avatessani jouduin tovin odottelemaan... ilmeisesti järjestelmä halusi tarkistaa lukuoikeuteni ennen kuin päästi tekstin kimppuun. Muutoin käyttökokemus ei eroa e-kirjan lukemisesta yleensä.

Varmaan luen viikon kirjan jatkossakin, jos se sattuu kiinnostamaan. Kuukausitilaus ei silti tunnu tarpeelliselta. Luettavaa on muutenkin ehtinyt kertyä enemmän kuin lukuaikaa.

***

Viikon kirja muuten ilmoitetaan aina lauantaisin.  Tänään tuli tyrkylle Marko Kilven Kadotetut. Jos digihesari on tilauksessa, etkä ole vielä lukenut, kannattaa harkita.

***

Mitäs muuta?

Lokoisa lomakausi päättyi rysäyksellä kun työt alkoivat taas tammikuussa. #kirjanvuosi on alkanut hyvin hiljaisesti minun osaltani! Onneksi päivä on jo pitenemään päin ja lumi valaisee maan.

Vielä ehtisi lukea jokusen herkun ennen Blogistanian kirjaäänestyksiä... Seuraavaksi taidan suunnata Pietariin.

Onnellista kirjan vuotta kaikille lukutoukille!