perjantai 27. joulukuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Kuva/kansi: Atena/Jussi Karjalainen
Sielut kulkevat sateessa on Jääskeläisen kolmas romaani, ja koska pidin kahdesta edellisestä, ostin tämän uusimman luottavaisesti joululahjaksi itselleni. Tiesin blogijuttuja puolella silmällä luettuani, että odotettavissa on taas jotain vähän erilaista... ja odotukset täyttyivät.

Sielut on tosiaan toista maata kuin 2010 ilmestynyt Harjukaupungin salakäytävät tai 2006 ilmestynyt Lumikko ja yhdeksän muuta, josta Taika on kirjoittanut äskettäin. Silti kirjoissa on jotain yhteistäkin: niissä arkitodellisuuden alla, sen kanssa limitttäin, on toinen, mahdollisesti syvempi ja todempi olemassaoleminen. Lumikon fantastisuus on syvintä ja selkeintä; siihen astuu sisään ja eksyy. Harjukaupungissa salaiset tunnelit niin kaupungissa kuin ihmisissäkin avautuvat vaivihkaisemmin ja niihin huomaa hivuttautuneensa puolivahingossa. Sielut haastaa suoremmin - joko leikit mukana tai sitten et.

Juonesta ei kannata kovin paljon sanoa, ettei suotta pilaa yllätyksiä. Niitä riittää. Alussa Judit, nelikymppinen sairaanhoitaja, huomaa kyllästyneensä elämäänsä ja vaihtaa sen uuteen. Taakse jäävät merkityksettömäksi käynyt avioliitto, homeelle altistava pätkätyö ja piinaavan pieni elämänpiiri, jossa kolme vuosikymmentä on hurahtanut huomaamatta ohi. Piti opiskella, nostaa opintolainaa, hakea töitä, mennä naimisiin, käydä töissä, varata aika kampaajalta ja hammaslääkäriltä, ostaa voidetta hiivatulehdukseen, tulla raskaaksi, käydä neuvolassa, synnyttää, ottaa kierukka, maksaa laskut ajoissa, viedä roskis, ostaa hammasharjoja... ja piti pudottaa pari kiloa, imuroida, laittaa ruokaa. Ja niin edelleen.

Kuin ihmeen kautta kaikki muuttuu. Juditin paras ystävä palkkaa hänet erikoiseen monikansalliseen hoivayhtiöön, jossa myös sielun kunnosta pidetään huolta. Alkaa sateiden kesä, joka perehdyttää Juditin sielunhoitoon ja kenkäterapiaan; on aika oppia olemaan oma itsensä, maailmassa joka ei olekaan sellainen kuin sen piti.

Vaikka Sieluissa oli piirteitä joista en pitänyt, se oli silti minulle melkein mieluisampi kuin Harjukaupunki. Symbolit, kliseet ja viittaukset on Sieluissa päästetty kirmailemaan ilman turhia suitsia. Kokonaisuus on bysanttisen kaoottinen, riemastuttavasti liikaa.

Harjukaupungin tavoin Sielut on sekin elokuvallinen mutta genre on toinen... Mustavalkoinen Mission impossible b-kauhun tyyliin? Raamattu à la Pulp fiction? En tiedä. Joka tapauksessa auteur on Sieluissa valloillaan ja upottaa maailman uuteen vedenpaisumukseen tarinassa, joka on tavallaan jokaisen naisen (miksei miehenkin?) äärimmäinen fantasia. Pidän Jääskeläisen perusajatuksen loistokkaasta kunnianhimoisuudesta. "Sivuhuomautuksien" armoton tarkkanäköisyys miellytti sekin.

Jottei ihan hehkutukseksi menisi, myönnän että tarinaa olisi mielestäni voinut tiivistää. Osa juonenkäänteistä näyttää taustapeilistäkin katsottuna tarpeettomilta. On myös todettava, että vaikkapa Harjukaupungista kovasti pitänyt lukija ei mitenkään itsestäänselvästi tykkää Sieluista. Sateessa kulkevan kammotuksen konkreettisuus verottaa sitä unenomaista epätodellisuutta, joka rakensi Harjukaupungin lumouksen.

Tämä lainaus taitaa sanoa sen mitä haluaisin sanoa Sielujen lukemisesta:
Monia asioita ei ole tarkoitettu ymmärrettäviksi vaan koettaviksi. Tai ehkä mitään ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi. Kuka muka ymmärtää aidosti edes sellaiset jokapäiväkset asiat kuin sähkön, ystävyyden, rakkauden tai seksin. 
Elämä on kuin se talvinen lampi, jonka jäällä Judit lapsena kävi Martan kanssa luistelemassa. He nauttivat vauhdista ja siroista kuvioistaan. Ja kun jää kerran oli lasinkirkas, lammen syvä mustuus alkoi hirvittää heitä niin että he riisuivat luistimet ja lähtivät kotiin. (s. 493)
Jos on allerginen uskontoa käsitteleville kirjoille tai fantasiaelementeille tai kauhulle, Sieluja ei kannata edes harkita.

Minulle tämä oli mainio lukukokemus: verevä, raadollinen, mahdoton ja viihdyttävä. Röyhkeä. Mutta nauttiakseen kirjan hyvistä puolista pitää suostua leikkimään mukana: jättää johdonmukaisuus ja kohtuus, lähteä mustalle jäälle.

Pasi Ilmari Jääskeläinen (2013). Sielut kulkevat sateessa. Atena. 978-951-796-926-0.

Arvioita:
Amma arvelee, että Sielut pitää lukea useampaan kertaan.
Leena Lumi joutui valvomaan kaksi yötä ja syömään jäätelöä seestyäkseen.
Morre kiteytti sen hyvin: Jääskeläisen romaanien jälkeen on vähän sellainen sekava olo.

6 kommenttia:

  1. Minä aion lukea tämän ihan kohta! Jotenkin ajattelin, että tämä olisi ihan minun kirjani koska olen tykännyt tosi paljon niistä Jääskeläisen aiemmista... Mutta toisaalta olen nyt arvioiden perusteella vähän varuillani. Fantasiajutut, uskonto ja kauhu eivät oikein mikään kuulu suosikkilistalleni...:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiva nähdä miten sinun käy.... tulen sitten tutkimaan juttuasi. Tämä on ehkä vähän jakanut mielipiteitä, mutta hyvä niin; kirja josta kaikki ovat samaa mieltä on todennäköisesti aika puuduttava. :-)

      Poista
  2. Tänään on näköjään arvioitu Sieluja useampaan otteeseen. Mitä enemmän olen lukenut näitä muiden ajatuksia Sieluista, sitä enemmän minulle on vahvistunut tunne, ettei kirja ole minulle. Kirjan juoniteksti ei ole houkutellut, kuten ei myöskään Harjukaupungin. Ehkä tuo maininta uskonnosta jarruttelee, mutta sitäkin aihetta kuitenkin voi käsitellä niin monella tavalla.
    Olen ostanut ekirjan, joten se on lukuvalmis, jos vain minä olen. Vaan itseään ei voi pakottaa. Arviosi on ensimmäinen joka herätti epäilyksen, että ehkäpä sittenkin. Jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija, jos pitäisi veikata, arvelisin että et ainakaan hullaannu tähän kirjaan - mutta tämä on puhtaasti subjektiivinen arvaukseni. Toisaalta saatat arvostaa juonen elementtejä ja... äh, ei pitäisi ikinä ennustaa mistä joku toinen pitää. Toivottavasti (sitten kun innostut tähän tarttumaan) tykkäät Sieluista täysillä!

      Poista
  3. Olen ihan samaa mieltä siitä, että Sielujen kanssa täytyy ehdottomasti leikkiä tai sitten lukukokemus lässähtää täysin. Hyvin kiteytetty!

    Itse ihastelin kovasti sitä runsautta kaikessa, ja oi kenkäterapiaa! Minäkin voisin kenkäterapioida itseäni, jos vain saisin samanlaista palkkaa kuin Judit.

    Kirjoitettiin näköjään samana päivänä, hauskaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, joo - jos ei huvita leikkiä, ei tästä kirjasta taatusti tykkää... mutta jos pyörii piirissä, meno on ihan veikeää. Tykkäsin detaljien härskistä runsaudesta. Toisaalta juonielementeissä oli sellaisia, joiden tarpeellisuutta en tajua. Äh, en viitsi sanoa enempää etten spoilaa keneltäkään, käänteet on mukavampi löytää itse. :-)

      Kiva kun vinkkasit, kävin lukemassa juttusi... nyt on taas tullut hyvin huonosti oltua koneella, vaikka mitä on jäänyt väliin!

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.