perjantai 11. toukokuuta 2012

Maanpakolaisten planeetta ja Harhakaupunki

Kuva/kansi: Avain/Samppa Ranta
Hainilaissarjaa taas kahden kirjan verran eteenpäin.

Maanpakolaisten planeetta julkaistiin alun perin samana vuonna kuin Rocannonin maailma, mutta Raijan laatimassa kronologis-loogisessa järjestyksessä se sijoittuu sarjan neljänneksi. Maanpakolaisten planeetassa onkin temaattista ja sävyllistä yhteyttä Rocannonin maailmaan, joka kannattaa kyllä lukea ennen tätä. Eikä Harhakaupunkia minusta kannata lukea ennen Maanpakolaisten planeetta; vaikka kirjat ovat itsenäisiä, on tapahtumilla selkä kronologinen kytkös.

Raija järjestys on fiksu.

Planeetta kertoo useiden ihmisen kaltaisten lajien asuttamasta planeetasta, jolla terralaisten meikäihmisten siirtokunta on hiljalleen hiipumassa. Tunnollisesti planeetan alkuperäisasukkien teknologisella tasolla operoivat ihmiset ovat kadottamassa tieteensä ja tulevaisuudenuskonsakin. Pienevä kaukana syntyneiden yhteisö on kerääntynyt viimeiseen tukikohtaansa He ovat eristyneitä ja halveksittujakin. Käsittämättömän pitkien vuodenkiertojen planeetta ei vieläkään tunnu kodilta.
Lapsuuden vanha kauhu sai Agatin valtaansa, kauhu jota hän aikuiseksi tultuaan oli järkeillyt seuraavasti: tämä maailma jossa hän oli syntynyt, jossa hänen isänsä ja esi-isänsä olivat kahdenkymmenneljän sukupolven ajan syntyneet, ei ollut hänen kotinsa. Hänen kaltaisensa olivat muukalaisia. Sisimmässään he olivat tunteneet sen aina. He olivat kaukana syntyneitä. Ja vähä vähältä, majesteetillisen hitaasti, evoluution välttämättömyys, koko tämä maailma, oli tappamassa heidät - hylkäämässä verson. (s. 43-44)
Mutta sota pakottaa terralaiset ja läheisen heimon yhteistyöhön. Missä on elämää, on toivoa. Ja tässä kirjassa on romanssi! Minusta sellainen juuri sopivasti kirpakka ja asiallinen romanssi, jossa ei lässytetä liikaa. Olen aina naureskellut sille, miten toimintaleffoissa (ja joissain kirjoissakin) rakastunut pari ehtii kesken kiivaimmain toiminnan tuijotella toisiaan silmiin... Tuijottelu on tässä minimissään ja huokauksiakin on vain mausteeksi.

Planeetassa taitaa olla kysymys - olettaen että Le Guin on tässä jatkanut samalla systeemillä kuin monessa aiemmassa ja kuvannut jotain reaalimaailman ongelmaa antropologisen scifin keinoin - rotujen välisistä ennakkoluuloista. Ei ihme, kirjoittamisajankohta osuu Yhdysvaltojen kiivaan kansalaisoikeustaistelun vuosiin.
Kuva/kansi: Avain/Samppa Ranta

Järjestyksessä seuraava kirja, Harhakaupunki, taas sijoittuu vanhalle kunnon Maa-planeetalle mutta Maanpakolaisten planeetalta katsoen kaukaiseen tulevaisuuteen. Kaikkien maailmojen liitto on nyt muisto menneisyydestä; ihmiskunta on kutistunut pieniksi itseensä käpertyneiksi paikallisyhteisöiksi. Salaperäiset Shingit pitävät ihmiset hajallaan ja hallittuina. Yhteen syrjäiseen kyläntapaiseen etsiytyy vierassilmäinen Falk, joka ei tiedä mitään itsestään tai menneestään. Ihminen hän ei ole - mutta muuta ei tiedetäkään.

Vuosien mittaan Falk melkein asettuu aloilleen, mutta kotonaan hän ei ole, eikä voi koskaan ollakaan, ei ennen kuin tietää kuka on. Niinpä Falk lähtee pitkälle vaellukselle, etsimään Shingin vallan keskusta. Es Toch, harhakaupunki, odottaa vuorilla, mutta ensin on ylitettävä metsä ja ruohoaavikot, kohdattava monta muukalaista.
"Kuinka sinä tiedät, että olen menossa Es Tochiin?" Falk kysyi kietoen pehmeän nahkavaatteen ympärilleen kuin toogan. 
"Koska et ole ihminen", vanha mies vastasi. "Ja muistathan, että olen kuuntelija. Aistin mielesi kompassin, niin muukalainen kuin oletkin, ja halusinpa tai en. Pohjoinen ja etelä ovat hämäriä; takanasi, kaukana idässä on kadotettu kirkkaus ja lännessä on pimeys, synkkä pimeys. Minä tunnen sen pimeyden. Kuuntele. Kuuntele minua, sillä en halua kuunnella sinua, rakas vieras ja tomppeli. Jos haluaisin kuunnella ihmisiä, en asuisi täällä villisikojen joukossa kuin villisika. [--] (s. 65)
Harhakaupungissa ei ole yhtä ilmeistä yhteyttä poliittisiin tai ideologisiin ristiriitoihin kuin vaikkapa tuossa Maanpakolaisten planeetassa, mutta Falkin vaellus antaa Le Guinille tilaisuuden tarkastella monenlaisia pieniä yhteisöjä. Keskeiseksi teemaksi nousevat silti illuusiot ja identiteetti. Ihminen on outo itselleen ja valhe voi olla totta sille joka sen uskoo. Le Guin ei kuitenkaan epäröi ottaa kantaa; lopussa Falkin mysteeri ratkaistaan ja Falk tekee omat ratkaisunsa. Nykyaikainen romaani varmaan kuuluisi lopettaa hienostuneen epäselvästi, niin että lukija jäisi miettimään mikä on totta, mikä illuusiota... mutta sellainen epämääräisyys ei istuisi tarinan sävyyn. Harhakaupungin mukaan se, joka pysyy totuudessa, ei voi kulkea pahasti harhaan. Kuka tahansa voi päästellä suustaan sanoja - tässä kirjassa jopa kanat puhuvat toisinaan! - mutta totuus on sanoja suurempi asia.

Tyylillisesti molemmat kirjat ovat minusta ehtaa Le Guinia, melko yksinkertaista mutta puhuttelevaa tekstiä. Maanpakolaisten planeetassa on jotenkin toimivampi rakenne, kun näkökulmiakin on useita. Harhakaupungissa kokonaisuus on vähän vino, sillä Falkin pitkä vaellus käy hetkittäin puuduttavaksi paitsi Falkille myös lukijalle, mutta kirjan loppupuoli on terävä ja tiivis. Kummassakin kirjassa on jännitettä kiitettävästi.

Ihailen kovasti Le Guinin kykyä kirjoittaa lyhyitä, tehokkaita romaaneja. Hän piirtää muutamalla vedolla eläviä ja toimivia maailmoja, ja puntaroi niissä peruskysymyksiä. Millään ei mässäillä, ei hyvällä eikä pahalla, mutta jotain syvästi inhimillistä löytyy jokaisesta kirjasta. Eivät nämä hainilaissarjan tai Le Guinin huippuja ole... mutta se huippu onkin aika korkealla.

(Meikäläisen Le Guin -juttuihin pitää ruveta laittamaan varoitustarra: "fanipuhetta." Jopa puhuvat kanat tuntuivat Harhakaupungissa ihan hyvältä idealta.)

Ursula Le Guin (2011, alkuperäinen 1966). Maanpakolaisten planeetta. Avain. Suomentanut Jyrki Iivonen. ISBN 978-951-692-820-6.
Ursula Le Guin (2012, alkuperäinen 1967). Harhakaupunki. Avain. Suomentanut Jyrki Iivonen. ISBN 978-951-692-909-8.

Arvioita Planeetasta:
Toni Jerrman Hesarissa (Planeetasta)
Raija Taikakirjaimissa
Marjis Kirjamielellä-blogissa

Arvioita Harhakaupungista:
Raija Taikakirjaimissa
Johnny Puolisilmä
Marjis Kirjamielellä-blogissa
Mikko Kirjavinkeissä

2 kommenttia:

  1. Minulta ovat nämä kaksi lukematta, mutta kuulostavat kyllä ehdalta Le Guinilta. Ja seuraavaksi sinulla onkin sitten ilmeisesti vuorossa yksi kaikkein suurimmista suosikeistani :)

    VastaaPoista
  2. Liisa, vai on se sinun suursuorikkisi? Hih, minä en nuorena likkana pitänyt siitä tippaakaan; en tosin muista siitä mitään muuta kuin että päätin etten tykkää tästä kirjailijasta. Näin voi mieli muuttua... saas nähdä mitä tuumin tällä kierroksella. Jotenkin kuvittelisin, että nyt pelittää paremmin. :-)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.