tiistai 7. helmikuuta 2012

Kalavale: kansalliseepos

Kuva: WSOY
Kaikki blogia pidempään seuranneet ovat jo taatusti tajunneet tämän, mutta senkin uhalla: kyllä Arto Salminen on hyvä. Aivan helvetillisen hyvä. Niin hyvä että sieluun sattuu ja silmiä särkee ja kurkkua kaivelee kitkerä nauru. Niin hyvä etten taatusti ole objektiivinen tai järkevä hänen kirjojensa kanssa. Ehkä sitten toisella lukukierroksella.

Voi kun näitä kirjoja olisi ollut enemmän. Kalavale ja Varasto ja Paskateoria kuuluvat ilman muuta minun listallani kotimaisten romaanien aateliin.

Säästelin viimeiseksi tätä Kalavaletta, Salmisen uusinta ja viimeiseksi jäänyttä romaania. Aiemmista arvelin, että Salminen on matkan varrella kehittynyt kirjoittajana. Kun vielä tiesin Kalavaleen käsittelevän tositeeveetä ja rahantekoa, olin jo ennakkoon aika varma, että tästä tulisi se paras.

MOT. Jos elämä on suklaarasia, minä olen se tyyppi, joka säästää toffeesuklaan viimeiseksi. Ja syöttää ananaskonvehdin koiralle.

Heh, rinnastinko tuossa juuri Kalavaleen suklaakonvehtiin? Nyrjähtänein metafora ikinä! Kalavale on paremminkin kimpale raakaa todellisuuden reidestä repäistyä lihaa. Salminen maustaa huumorilla ja tuo taiten tarjolle, mutta perusviestiä ei verhoilla mitenkään. Katso ihmistä. Jos löydät vielä jostain sellaisen.

Kalavaleessa, kuten Varastossakin, on oikein kunnolla tarina. Kalavale kertoo miten tehdään tämän päivän kansanrunoutta, suuren suosion tositeeveesarjaa. Vanhan ajan viihdekeisari Hanski, hänen petipupunsa Oona ja myyntipäällikkönsä Kasperi pistävät pystyyn Ausvitsin, kovan luokan BB:n, jossa työttömät toisintavat Zimbardon kuuluisaa vankilakoetta. Sähköshokeilla saadaan säpinää, Fortum sponsoroi ja yleisö äänestää. Hanski tuo pakettiin maineensa ja rahansa, Oona nätin runkonsa ja alaluokkaisen rajuutensa, Kasperi kaiken mitä kauppakorkeakoulu voi opettaa.
Kasperi keksi hakea ohjelmalle EU:n ympäristömerkkiä. Se toimitti johonkin virastoon tarkan selvityksen kuinka pahvit kerätään talteen, säästölamppuja käytetään, kananmunankuoret ja eväsleipien murut kompostoidaan, vihreää sähköä ostetaan ja vähäpäästöisillä autoilla ajetaan. 
- Meidän pitää vähentää kopiopaperin käyttöä kymmenen prosenttia, se kuuluu ehtoihin, Kasperi sanoi. - Mä laitan tähän hakemukseen, että vähennys on kaksitoista. Auschwitz tuntee vastuunsa. Tästä tulee maailman ensimmäinen tv-sarja, jolla on ympäristösertifikaatti. (s. 91)
Ja show on suuri menestys, totta kai. Salmisen kalavale onkin se valhe, joka kalalle kerrotaan kun sitä kutsutaan onkimaan. Todellisuudessa haavia pitelevät aina samat tyypit, ne jotka pystyvät käyttämään totuutta luovalla tasolla. Turnajaistalouden järjestelmässä voittaja vie kaiken.  Kaikki mitä Salminen sanoo on niin totta, että se on melkein satiiria. Tai siis - onhan tämä satiiria. Kai. Tekstin tyylikin on tässä vihdoin sopivasti tasapainoinen - runollinen ja arkiruma istuvat nätisti samalla penkillä ja laulavat samalla sävelellä.

Oi, ja minulle henkilökohtaisesti bonus: tässä kirjassa golf on kerrankin oikeassa roolissa, luonteen litmustestinä eikä vain rucola-salaattina jotain kuvitteellista statusta kuvaamassa. Ja kirjan loppukin on juuri oikeanlainen. En keksi mitään valittamisen aihetta. Se ei ollut edes liian lyhyt vaan juuri täsmälleen oikean mittainen.

Pitää pyyhkiä välillä vaahtoa suupielestä. Voisin jatkaa samaan malliin vaikka kuinka pitkään. Asiallisempi analyysi vaatisi tuumaustauon, mutta en malta. Sitä paitsi tämän luettuani en oikein osaa lukea muutakaan ennen kuin olen juttuni tehnyt.

Koitetaan nyt kuitenkin lopuksi sanoa jotain järkevää. Kröhm.

Suosittelen Kalavaletta varauksetta kaikille, jotka pohtivat minkälaista maata ja maailmaa asuttavat. Tässä se on, yksissä kansissa, tuttuna kuin takakylän poikien taskulämmin kossu, outona kuin avaruus: Suomi sukeltamassa globaalin markkinatalouden innovaatiovirtoihin. Tänään yhtä ajankohtainen kuin ilmestymisaikanaan.

Kirjasta nauttii ehkä enemmän jos osaa lähiöslangin alkeet ja taloussivujen tutuimmat termit... mutta kumpikaan ei ole välttämätöntä. Ei myöskään ole tarpeen arvata, että Hanskin esikuva on ilmeisesti Spede; minä ainakin tunnen niin heikosti viihdemaailmaa, että vasta ihan kirjan lopulla moinen ajatus kävi edes mielessä.

Arto Salminen (2007, alkuperäinen 2005). Kalavale. Kansalliseepos. WSOY. ISBN 978-951-0-33379-2.

Arvioita:
Antti Majander Hesarissa
Salla lukupäiväkirjassaan
Jani Saxell Kiiltomadossa
Ina Inahduksessa

EDIT: Tuon Zimbardon kokeen lisäksi Kalavale voisi viitata myös Milgramin sähköshokkikokeisiin. Ja Sallan blogin kommenteista löytyi vihjettä, että tällaista olisi kokeiltu käytännössäkin... Kyllä ihminen on ihmeellinen!

13 kommenttia:

  1. Olipas mukavan hymyilyttävä teksti. :)

    Minulla on tämä Kalavale lukematta. Saattaa olla ainoa lukematon Salminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpäs sitä onneaan kätkemään... :) Kannattaa lukea tämä, kyllä kruunasi mukavasti sarjan ainakin minulle. Ehkä Varasto on niukkuudessaan tyylipuhtaampi esimerkki Salmisen tuotannosta - mutta taidan silti henk.koht. tykätä tästä vielä enemmän.

      Poista
    2. Pakko olisi minunkin Salmiseen tutustua, olen nyt varsinkin blogeista lukenut paljon hänestä.

      Poista
  2. Todella reipashenkinen kirjoitus! Et kai syönyt kaikkia niitä konvehteja?

    Hauska yhteensattuma, että eilen aloittelin Kalevalaa. Tosin jo kolmas kirja jota olen vain aloitellut viime päivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onhan tuossa selviä sokerihumalan oireita nähtävissä... :D

      Toivottavasti tämä imaisee sinut mukaasi ja saamme kuulla mitä siitä ajattelet.

      Poista
  3. Eihän tässä voi olla kuin täysin samaa mieltä! Oon tainnu lukea tämän tähän mennessä jo kolmesti... Kirjan hahmot ja tapahtumat nousevat mieleen aika ajoin. Ei taida olla edes mikään ihme, sen verran mediassa löytyy reaalielämän vastakappaleita Salmisen fiktiolle...

    Kai Kalavaleen voisi jo uskaltaa julistaa nolkytluvun tärkeimpien kotimaisten kirjojen joukkoon?

    VastaaPoista
  4. Taisin tuolla sinun blogissasi jo kommentoidakin, on hyvä tietää että kestää uusintalukemisen! Uskon että useimpien Salmisten kanssa tulee otettua vielä ainakin toinen erä, tuon kärkikolmikon kanssa ainakin.

    Hm. Kuvastaa aikaa ja paikkaa loistavasti, on sanottavaa, toteutettu taiten ja ajan hengessä myös kirjallisessa mielessä, ja on vielä ilmaisullisesti rikas. *Bing* Kyllä, menisi minulta läpi tärkeimpien kirjojen joukkoon.

    (Hih, plussaa sekin että tykkäsin tästä; joskus tuntuu, että tärkeiksi lasketaan vain kirjoja, joiden ymmärtämiseen tarvitsee opaskirjan, ja joista nauttimiseen vaaditaan valiumia alle, ainakin näin yksioikoiselta lukijalta kuin minä...)

    VastaaPoista
  5. Minullakin on vain kalavale enää lukematta, ja yritän vielä säästellä sitä. Kiva tietää, että sokeri on jäänyt pohjalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittäisin että on - vaikka eipä tässä setissä pahemmin heikkoja lenkkejä ole ollutkaan! :)

      Poista
  6. Mullakin on juuri tämä meneillään, olen noin puolessa välissä ja en voi kun ällistellä, miten terävästi ja osuvasti kaveri kirjoittaa ilmiöistä, jotka silloin kirjoitusaikana olivat vasta nousemassa. Mitähän sanoisi nykymeiningistä. Ja ne henkilöt ovat todella herkullisia. Jos sulla on suu vaahdossa, niin minulla kyseinen ruumiinosa ammottaa auki silkasta äimistyksestä. Ja ihailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta, Salminen on osannut ympäristöään lukea... Tänään kun uutisia katselee niin väkisinkin miettii mitä hän tosiaan tällä vuosikymmenellä kirjoittaisi! Mutta epäilemättä panisi peukalonsa tiukasti kipeimpään kohtaan.

      Mahtavaa että sinultakin on tästä tulossa juttua, olen oikein innoissani kun ajattelen että Salmista luetaan! :D

      Poista
  7. Voi mitä tykitystä Booksy. Tekstejäsi on ilo lukea, ja jos Salminen inspiroi tällaiseen, niin kai sitä Salmistakin pitäisi yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Salminen taitaa tosiaan mennä minulle päähän, pahemmin kuin useimmat (muut) lailliset nautiskeltavat. Ehkä johtuu siitä, etten kerran korkattuani pysty nauttimaan kohtuuannoksin? Koko kirja putkeen -

      Mutta koita ihmeessä - jos ei osu kohdalleen niin eipä siinä paljoa menetä. Nämä ovat myös erittäin lyhyitä ja nopealukuisia romaaneja. Varauksetta voin kehua oikeastaan kaikkia paitsi ehkä Turvapaikkaa, eikä sekään ollut huono, aavistuksen himmeämpi helmi vain kuin nämä muut.

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.